Fenno Medicalin historia
Yrityksemme toimitusjohtaja Jan Holmberg sekä myynti - ja markkinointijohtaja
Markku Heiskanen perustivat yrityksen vuonna 1991. Jo tuolloin heillä molemmilla
oli pitkä kokemus sairaalatarvikkeiden ja - laitteiden myynnistä. Aivan alusta saakka
yrityksessä oli myös henkilöitä, joilla oli runsaasti kokemusta niin eri tuotealueista,
myynnistä kuin logistiikastakin - ja ennen kaikkea asiakaspalvelusta.
Tavoitteena oli jo yrityksen alkuajoista lähtien tarjota sairaaloille ja laitoksille alansa
huipputuotteita ja muodostaa niistä myös erilaisia kokonaisuuksia asiakkaiden tarpeisiin.
Niinpä alusta asti on yrityksemme edustuksessa ollut alansa tunnettuja merkkejä ja
valmistajia ympäri maailman.
Alkuperäisenä ajatuksena oli, että Fenno Medical muodostuu useista itsenäisistä
tuoteryhmistä, joissa on korkeatasoisia tuotteita ja ammattitaitoinen henkilökunta
niitä hoitamassa. Tämä ajatus on edelleen voimassa - ja myös käytössä. Uskomme,
että näin toimien pystymme tuottamaan asiakkaillemme sekä päämiehillemme merkittävää
lisäarvoa.
Olemme toimintamme parissa vuosikymmenessä kasvaneet, sekä kokeneet muutoksia
terveydenhuollon maailmassa ja tekniikoissa. Alkuperäinen toiminta ajatuksemme
on kuitenkin ennallaan. Hyvien tuotteiden ja ammattitaitoisen henkilökunnan kanssa
pyrimme edelleenkin työskentelemään asiakasta palvellen, toisiamme auttaen ja
tekemään tämän kaiken taloudellisesti kannattavasti.
![]()